3.7. Heräsimme 6:50 ja aamutoimien jälkeen lähdimme ensimmäiselle ohjatulle vaellukselle Doldenhornille. Matka toteutettiin kahdessa ryhmässä ”pinkkien” johdolla. Maisemat olivat hienoja. Nousua oli yhteensä noin 800 metriä ja perille päästyämme Doldenhornissa maisteltiin paikallisia herkkuja eli juustoa, salamia, suolakurkkua, leipää ja alppiteetä. Huipulla oli pilvistä, joten ei nähty kaikkein hienoimpia näkymiä, kuten oeschinensee-järveä. Alastulomatkalla sää selkeni, aurinko paistoi ja pääsimme näkemään huikeat maisemat paremmin. Päivälliseksi oli kiireessä tehtyä pyttipannua, koska piti ehtiä keskuksen kansainväliseen iltamaan. Osallistuvat partiolippukunnat esittelivät siellä omaa maataan ja kulttuuriaan. Päästiin maistelemaan eri maiden herkkuja ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Oman edustuksemme osalta ilta olisi voinut mennä paremmin, sillä meillä oli tarjolla lähinnä salmiakkia ja pieni esittelykyltti. Iltapalaksi saimme kaakaota ja leipää. Lipunlaskun ja iltavenyttelyn jälkeen lähdimme yöpuulle. - Vili ja Eetu |
Uutiset >